28. heinäkuuta 2016

Elokuun rennot rapujuhlat

Loppukesän pimenevissä illoissa vietetään taas rapujuhlia. Rapujuhlissa pöydän ääressä istutaan suurella joukolla pitkään ja hartaasti, nostellaan maljoja ja syödään hyvin. Tässä ehdotuksemme rapujuhlien menuksi!


Alkuun:


Rapujuhlissa jääkylmien alkusnapsien pariksi sopivat tietenkin venäläiset suolakurkut. Tarjoa ne lohkottuna smetanan ja hunajan kera niin alkuruoka valmistuu melkein itsestään. Etenkin kun venäläisiä suolakurkkuja on nyt saatavilla myös valmiina lohkoina.


Pääruoaksi: 


Valmista täyteläisen pehmeä rapukeitto Dovgan Gourmet taskuravun lihasta, niin säästyt rapujen kypsentämiseltä ja perkaamiselta. Purkissa myytävässä taskuravun lihassa on reilusti makua ja sitä voi käyttää jokiravun tavoin. Mukana on myös liemi, jota ei missään nimessä kannata heittää pois, sillä liemestä saa keittoon entistä enemmän makua.Tomaattisen rapukeiton viimeistely kermalla ja voilla tekee keitosta juhlavan ja juuri rapujuhliin sopivan.

Dovgan Gourmet taskuravun lihaa löydät ihan tavallisista, hyvin varustetuista ruokakaupoista. Kannattaa etsiä etenkin isompien S- ja K-kauppojen kalasäilykkeistä tai erillisistä Makuja maailmalta -hyllyistä. Tämän näköistä tuotetta voi myös kysellä kaupan henkilökunnalta: 


Täyteläinen rapukeitto (neljälle)


1 salottisipuli
2 valkosipulinkynttä
2 porkkanaa
n. 5 cm pala purjoa (vain valkoinen osa)
1 prk (170 g) Dovgan Gourmet taskuravun lihaa
1 prk (n. 400 g) säilyketomaatteja
4 dl vettä
1 dl kuivaa valkoviiniä
1 tl kuivattua timjamia
2 laakerinlehteä
(sahramia)
1 dl kermaa
20 g voita

Kuori ja silppua salottisipuli ja valkosipulinkynnet. Kuori porkkana ja pilko se pieniksi kuutioiksi. Huuhdo ja viipaloi purjo. Lisää kattilaan tilkka öljyä ja kuullota sipuleita, porkkanaa ja purjoa n. 5 min. Lisää kattilaan valkoviini. Valuta taskuravun lihasta liemi erilliseen astiaan. Lisää keittoon taskuravun liemi, tomaatit, vesi ja mausteet. Anna keiton porista miedolla lämmöllä n. 15 minuuttia. Poista laakerinlehdet ja soseuta keitto sauvasekoittimella. Lisää kerma ja voi, käytä sauvasekoitinta jotta saat keiton tasaiseksi. Maista ja lisää suolaa tarvittaessa. Siirrä keitto takaisin liedelle ja lisää valutettu taskuravun liha. Kuumenna keitto uudelleen ja tarjoa heti.


Rapujuhlissa pitää tietenkin olla myös perinteisiä paahtoleipiä. Astetta juhlavamman herkun saat kun kruunaat leivät herkullisella rapumajoneesilla.

Rapumajoneesi (neljälle)


1 prk (170 g) Dovgan Gourmet taskuravun lihaa
n. 1 dl Provansal-majoneesia
1 salottisipuli
tilliä
puolikkaan sitruunan mehu
pippuria

Silppua sipuli ja tilli. Purista sitruunasta mehu. Valuta taskuravusta liemi (voit lisätä sen myös keittoon veden sijasta). Yhdistä kaikki aineet ja tarkista maku. Lisää tarvittaessa suolaa, pippuria tai majoneesia. Tarjoa paahdettujen paahtoleipin tai muun tuoreen leivän kera.


Rapujuhlien helpoksi jälkiruoaksi suosittelemme esimerkiksi pieniä kinuski-pavlovia. Voit tehdä ne helposti valmiista kaupan marengista ja karamellisoidusta maitotiivisteestä. Juhlan päätteeksi lämpimään kesäiltaan sopii hyvin myös itse tehty jäätelö, jonka voit tehdä jo edellisenä päivänä valmiiksi.  

Hyvää ruokahalua ja mukavia rapujuhlia!

/ Annika

1 kommentti:

  1. Kiitoksia hyvistä vinkeistä! Etsinkin tässä keittoideaa rapujuhliin, ja tuo rapukeittohan kuulostaa nappivalinnalta.

    VastaaPoista