10. kesäkuuta 2014

Granaattiomena - tuo huikea Superfood!

Granaattiomenassa ja sen mehussa on uskomattoman paljon terveysvaikutuksia,
joiden teho on tiedostettu jo satoja vuosia. Granaattiomenan terveysvaikutuksista voi
nauttia joko tuoreen hedelmän muodossa tai mehuna.

Tuoreesta hedelmästä syödään punaiset siemenet. Ne saa parhaiten irtoamaan koputtelemalla
esimerkiksi veitsen kahvalla omenan puolikkaaseen ja siitä siemenet suoraan kulhoon.
Siemenet maistuvat makean hapokkailta, ja niitä voi käyttää lisukkeena vaikka salaateissa,
jälkiruuissa, tai syödä siemenet ihan sellaisenaan.

Tänään maistelimme granaattiomenan mehua ulkona auringonpaisteessa, ja täytyy sanoa
että sehän on mainio kesäjuoma! Tämä mehu on muuten 100 % tuorepuristettu täysmehu,
ei yhtään lisättyä sokeria eikä mitään säilöntäaineita!


Meidän perheen lasten makuun mehu maistuu hieman happamalta, mutta itse pidän siitä juuri
sen vuoksi. Minusta maku on raikas, en pidä liian makeasta juomasta.
Mehusta saa muuten mainion boolin, kun sekoittaa puolet granaattiomenamehua ja puolet
Spritea. Aikuisten juhlabooliin voi lisäksi lorauttaa joukkoon vaikka kirkasta...

Mutta tänään me nautiskelimme mehua ulkona koko perheen voimin! Kesäisen janojuoman
saa myös granaattiomenamehun ja vichyn sekoituksesta, jos ei pidä virvoitusjuoman makeudesta.
 
Granaattiomenamehu litran lasipullossa, säilyy avattuna jääkaapissa 2 - 3 vuorokautta.
Avaamattomana säilyy huoneenlämmössä.


Granaattiomenamehun 10 terveysvaikutusta:



1. Vaikuttaa ikääntymisen merkkeihin
Granaattiomena sisältää valtavan määrän terveellisiä antioksidantteja, joilla on vaikutusta ikääntymiseen liittyviin muutoksiin kehossa. Antioksidanttien nauttiminen hidastaa esimerkiksi ihon kimmoisuuden vähenemistä ja siten ryppyjen syntymistä.

2. Ehkäisee munuaisvaurioita

Tutkimuksen mukaan granaattiomena ehkäisee munuaisvaurioita ja suojaa munuaisia haitallisilta myrkyiltä.

3. Suojaa maksaa

Suojaa maksaa ja auttaa korjaamaan vaurioitunutta maksaa.

4. Parantaa vastustuskykyä
Granaattiomenan mehu on täynnä vastustuskykyä lisäävää C-vitamiinia. Granaattiomenan nauttimisen on myös todettu heikentävän useiden eri bakteerien ja virusten kasvua elimistössä.

5. Ehkäisee sydän- ja verisuonitauteja

Tutkimusten mukaan granaattiomena alentaa esimerkiksi veren LDL-kolesterolipitoisuuksia ja hillitsee sen hapettumista, vähentää verisuonten seinämiin muodostunutta plakkia ja tukee typpioksidin vaikutuksia verenkierrossa.

6. Normalisoi verenpainetta

Granaattiomena ehkäisee tutkimusten mukaan myös verenpaineen kohoamista rasvaisen aterian yhteydessä.

7. Ehkäisee syöpää

Useat tutkimukset ovat osoittaneet, että granaattiomena ja sen mehu ehkäisevät syövän etenemistä. Sillä on todettu olevan myönteinen vaikutus etenkin eturauhas-, rinta- ja ihosyöpien hoidossa. Granaattiomenamehua nauttimalla voidaan esimerkiksi alentaa veren PSA-arvoja ja hidastaa siten eturauhassyöpäsolujen kasvua.

8. Ehkäisee metabolista oireyhtymää

Granaattiomena auttaa tutkitusti säätelemään verensokeria, parantamaan insuliiniherkkyyttä ja lukuisia muita tekijöitä, joilla on vaikutusta metaboliseen oireyhtymään. Kyseinen oireyhtymä ennakoi usein myös kakkostyypin diabeteksen puhkeamista.

9. Ehkäisee Alzheimerin tautia

Granaattiomenalla voi tutkimusten mukaan estää tai hidastaa Alzheimerin taudin etenemistä.

10. Suojaa nivelrikolta

Granaattiomena suojaa myös nivelrikolta, sillä se sisältää terveellistä ellagiinihappoa sekä polyfenoleja.

Kymmenen terveysvaikutusta, lähde:
http://www.fitnea.com/15-reasons-to-start-eating-pomegranate/3/
http://www.valioravinto.fi/Terveys.aspx?id=4817 
http://www.iltalehti.fi/ruoka/2014012917990355_ru.shtml

/Maarit


2 kommenttia:

  1. Moi!
    Paljonkohan mehua pitää juoda, että saa päivän c-vitamiiniannoksen?

    -päivi-

    VastaaPoista
  2. Huolella.. x) noojoo.. vrm jonku shottilasillisen, mutta desi ihan hyvä määrä ja pari desiä syksystä kevääseen ulottuvalla aikajaksolla, per pvä tietty..

    VastaaPoista