24. syyskuuta 2014

Lohta piparjuurikastikkeella


Saimme tänään keittiöön vierailevan tähden,
Patrikin, joka on lähipiirissä tunnettu kastikemestari.

Testattavana oli piparjuuritahna ja kokki valmisti siitä erittäin herkullisen kermaviilipohjaisen
kastikkeen lohen kaveriksi.

Mutta ensin pieni tietopaketti piparjuuresta...

Piparjuuri on kotoisin Etelä-Venäjältä ja
Pohjois-Ukrainasta. Nykyään sitä viljellään ympäri
maailman. Suomessa piparjuurta kasvattavat
lähinnä villiyrttiharrastajat.

Keskiajalla piparjuuri oli arvostettu lääkekasvi
ja silloin sillä oli yleislääkkeen maine.
Piparjuuren, kuten monen muunkin isojuurisen
kasvin käyttöön on liittynyt myös maagisia piirteitä.


Piparjuuri oli aluksi vain rohtokäytössä,
myöhemmin sitä alettiin käyttää myös
mausteena. Suomessa sitä viljeltiinkin jo
keskiajalla.

Pohjolassa piparjuuri on ollut perinteisesti kalaruokien mauste,
esimerkiksi piparjuurihauki on ollut
yleinen ruokalaji.

Piparjuuri sopii hyvin kastikkeisiin, maustevoihin ja tuorejuustoihin.
Kasvisruuista erityisesti punajuuriruuat
ja kaalisalaatit sopivat piparjuurella maustettaviksi.
Sitruuna ja sinappi käyvät hyvin yhteen piparjuuren kanssa.

Runsaasti C-vitamiinia sisältävä piparjuuri tunnettiin ennen muinoin keripukkilääkkeenä.
Sitä otettiin mukaan pitkille laivamatkoille ja jopa viljeltiin laivoilla. Piparjuuri vilkastuttaa aineenvaihduntaa ja edistää ruuansulatusnesteiden eritystä.
Piparjuuri sisältää myös kaliumia, kalsiumia, magnesiumia ja fosforia.

Japanilaiseen keittiöön kuuluva wasabi, eli
japaninpiparjuuri muistuttaa piparjuurta ja
on sille läheistä sukua. Aito wasabi on hyvin
kallista, ja kaupan oleva wasabi onkin
useimmiten vihreäksi värjättyä piparjuuritahnaa.

Patrik valmisti nälkäiselle porukalle paistettua lohta,
perunoita ja piparjuuritahnalla maustetun
kermaviilikastikkeen.

Kastike:
Purkki kermaviiliä
2 - 3 ruokalusikallista piparjuuritahnaa
   (riippuen miten voimakkaan maun haluat kastikkeeseen)
1,5 teelusikallista dijon sinappia
hyppysellinen suolaa
vähän valkopippuria

Kastikkeessa voi käyttää kermaviilin tilalla myös
esimerkiksi tuorejuustoa tai creme fraichea.
Niiden kanssa kastikkeesta tulee vähän paksumpi. Kermaviilipohjainen kastike on kevyempi, mutta
rakenne juoksevampi.


Piparjuuritahna, 200 gr
Saatavana Prismoista, Citymarketeista, S-marketeista ja K-marketeista
Lue lisää tuotteesta >>


/Maarit


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti