13. helmikuuta 2015

Granaattiomena-punaviinikastike kanalle

Granaattiomenakastike (tai narsharab) on ihan loistava uutuus, johon itse olen tutustunut vasta viime aikoina. Aiemmin sitä on saanut lähinnä etnisistä kaupoista, mutta nykyään granaattiomenakastiketta on mahdollista löytää ihan tavallisista päivittäistavarakaupoista. Kannattaa kysyä kauppiaalta, jos ette löydä, tätä nimittäin on pakko kokeilla! Joissakin resepteissä mainittu granaattiomenasiirappi on juuri tätä kastiketta - siis sokerin kanssa siirapiksi keitettyä granaattiomenamehua.


Granaattiomenakastike maistuu makean happamalta ja se sopii täydellisesti liha-, kala- ja kanaruokiin. Sitä voi käyttää myös balsamiviinietikan tavoin. Aiemmin blogissa onkin jo ollut ohje vuohenjuustosalaattiin granaattiomenakastikkeella, jota kannattaa kokeilla.

Tällä kertaa tehtiin siis kanaa ja granaattiomena-punaviinikastiketta. Sen pariksi valmistui valkosipuliperunoita, joiden raskautta kastike tasapainotti tosi kivasti. Oheen vielä vihersalaattia ja täydellinen ateria vaikka viikonlopuksi on valmis. Arki-iltanakin tämän ehtii kyllä tehdä hyvin. Kastikkeen voi valmistaa vaikka edellisenä iltana ja seuraavana voi vain paistaa kanafileet, lykätä potut uuniin ja odotella. Perunat voi kukin tehdä makunsa mukaan, mutta todella herkullisen kastikkeen ohje tulee tässä:

Granaattiomena-punaviinikastike

1 sipuli
öljyä
3/4 dl punaviiniä
1,5 dl granaattiomenamehua
2 dl kanalientä
2-3 rkl granaattiomenakastiketta
maun mukaan sokeria
2 rkl voita

1. Hienonna sipuli ja kuullota sipulia öljyssä, kunnes se pehmenee. Mausta suolalla ja mustapippurilla.
2. Lisää viini ja anna kiehua niin kauan, että määrä suunnilleen puolittuu.
3. Lisää kanaliemi, granaattiomenamehu ja granaattiomenakastike. Mausta ripauksella sokeria ja lisää tarvittaessa. Jatka keittämistä keskilämmöllä, kunnes kastike hieman sakenee. Tähän kaikkeen menee aikaa n. puoli tuntia. Tämän jälkeen voit halutessasi siivilöidä kastikkeen.
4. Vispaa lopuksi sekaan voinokareet ja tarjoile paistettujen kanafileiden kera. Päälle voit ripotella esim. lehtipersiljaa tai jotain muuta yrttiä. Tarjoile ja nauti!

/ Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti